Näytön paikkoja ja loppukiritunnelmia

Tämä viikko on ollut sellainen hulinaviikko! Melkein joka päivä on ollut jotain erikoista, eikä lukujärjestyksen noudattaminen ole ollut prioriteeteissa etusijalla. Näitä viikkoja tai yksittäisiä päiviä on aina välillä, ei onneksi ihan koko ajan. Tapahtumarikkaasta viikosta on tietysti paljon kerrottavaakin, joten luvassa on ns. kilometripostaus :)

Maanantaina kuvattiin konsan kamulinjan esittelyvideota ja siinä soivan polskalaulun harjoitteluun kului suuri osa päivästä ennen kuvauksia. Olimme käyttäneet sunnuntai-illan hiomiseen, uusien sovituksellisten jippojen keksimiseen ja yleiseen hauskanpitoon ja viimeistään niiden treenien aikana löytyi kappaleeseen reipas ja railakas, vähän löysäpipoinen tunnelma. Kun vielä maanantaina lämmiteltiin soittamalla laulu läpi vähän virkeämmillä silmillä, oli kuvauksiin helppo mennä aika luottavaisin mielin. Jännittävä tilanne ja huikea määrä mikrofoneja vaativat kuitenkin hieman totuttelua ja lopullinen veto saatiin purkkiin vasta kahdeksannella otolla (en oikeastaan kyllä tiedä, onko se paljon vai vähän, kun vertailukohtaa ei ole). Kuunneltiin nauha, fiilisteltiin ja sitten soitettiin kappale vielä playbackina läpi muutaman kerran, jotta saatiin lähikuvin vähän vapaampaa ja ehkä hassuttelevampaa meininkiä. Varsin loistava kokemus ja kivaa oli!

Seuraavanakin päivänä lipsuttiin lukujärjestyksestä, kun päivän täyttivät William Suvanteen työelämätiedon luento ja Aili Ikosen pitämä lauluworkshop. Suvanne käsitteli luennossaan muun muassa muusikon toimeentuloa, itsensä markkinointia ja hinnoittelua sekä verkostoitumista. Päällimmäisenä jäi mieleen, että itseensä pitää uskoa, sillä itsevarma esiintyminen (niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin) antaa vakuuttavamman kuvan kuulijoille ja mahdollisille tulevien keikkojen järjestäjille ja kanssamuusikoille! Suvanne totesi hyvin painokkaasti, että ainoa oikea reaktio yleisön kehuun on kiittäminen - se oli tärkeä huomio ja vaikka kiitoksen sanominen ei olekaan enää aikoihin ollut vieras juttu, toimi tuo toteamus hyvänä muistutuksena siitä, että muilta saadut kehut ja kunnian voi ihan luvan kanssa ottaa vastaan ja omaksi. On hassua, miten yhä saattaa unohtaa oman musisoinnin mahdollisen merkityksen muille ihmisille, vaikka itsekin mielelläni sisuksiin osuneen keikan jälkeen menen mielelläni kiittämään esiintyjää henkilökohtaisesti.

Aili Ikosen workshopissa tutustuttiin joihinkin muuntelu- ja improvisaatioharjoituksiin ja -tekniikoihin ja puhuttiin jonkin verran myös oman ja bändin sisäisen svengin löytämisestä. Vaikka workshop tuntui "yllättäen" melko jazz-painotteiselta, löytyi sieltä ainakin muutamia ihan kiinnostavia ajatuksia omien improjuttujen treenaamiseen erityisesti musiikin harmoniapuolen avulla. Vielä kun saisi aikaiseksi testata niitä ajatuksia joskus käytännössä!

Eilen taisikin olla viikon jännittävin päivä, sillä samana päivänä olivat sekä rytmiikan koe että kansanmuusikoiden pääainenäytöt! Koe ei ollut aivan yhtä paha kuin vaikeimmat tunneilla tehdyt diktaatit ja tahtilajintunnistustehtävät ovat olleet ja arvelenkin sen menneen aivan kelvollisesti. Menee varmaan tovi tottua siihen, miten rennoilta täällä tuntuvat koetilaisuudetkin - varsinkin kun vertailukohtana ovat tuoreimmassa muistissa olevat ylioppilaskirjoitukset! Niiden ja muiden lukiokokeiden rinnalla melkein mikä tahansa tuntuisi kyllä ihan lunkilta touhulta.

Pääainenäyttö jännitti eniten heti rytmiikkakokeen jälkeen, kun menimme suorituspaikkana toimivaan saliin viimeistelemään esityksiä ja valmistautumaan itse näyttötilaisuuteen. Neljän ihmisen harjoitellessa samassa tilassa työrauhaa ei ollut turhan paljon ja enimmäkseen aika kului omalta osaltani hermostuneeseen edestakaisin tepasteluun ja näyttökappaleiden laulamiseen sikäli kun pystyin ja osasin niihin keskittyä. Tilaisuuden alettua keskittymisen veivät kuitenkin ensin koulukavereiden esitykset ja sen jälkeen se oma hetki. Vaikka aiemmin oli ollut kaikenlaisia hassuja jännitystunteita kehossa, pienen yleisön eteen astuessa ne kaikki katosivat ja jäljelle jäi tyyni ja sopivasti raskas olo. Laulut (romanilaulu, unkarilainen kansanlaulu ja rekilaulu Nakkilasta) menivät niin kuin pitikin ja palautetuokiossa saadut kommentit olivat pääosin positiivisia. Viilattavaa, kehitettävää ja henkilökohtaisia näkemyseroja löytyy aina, mutta ylipäätään vedostani tykättiin ja ne kehityskohteetkaan eivät olleet isoja tai yllättäviä - esiin tuli asioita, joita olen itsekin pyöritellyt viime aikoina. Se ehkä kannustaa yrittämään ja kokeilemaan rohkeammin.

Tänään ollaan menty taas lähempänä tavallista tahtia. Aamulla kansanmusiikin teoriassa soitettiin Vanhoja pelimannisävelmiä välillä vähän kirjoitetusta poikkeavissa moodeissa ja kansanlauluryhmässä liikahdeltiin, äänneltiin ja laulettiin masurkkalaulua. Kamuhistoriassa laulettiin läpi kurssilaisten aiemmin tässä jaksossa kirjoittamat runolaulusäkeet ja varmaan tehtiin muutakin, mutta päällekkäisyyksien vuoksi olen joutunut joka viikko lähtemään tunnilta jo puoli tuntia sen alkamisen jälkeen. Laulutunnilla katsottiin videolta eilinen näyttö, minkä jälkeen opettaja antoi vielä oman palautteensa. Juteltiin vähän siitä, miten joulun jälkeen edetään ja sitten improttiin menemään. Laulutunteja jännitin syksyllä ennen koulun alkua ehkä eniten, mutta ne ovat olleet tosi mielekäs, rakentava ja ajoittain jopa hoivaava asia. Tuntuu, että olen jo näiden muutaman kuukauden aikana saanut takaisin huikeasti sitä varmuutta, joka joskus lukioaikana alkoi hiipiä karkuun! Nykyään tuntuu taas helpolta alkaa laulaa ja mitä enemmän sitä tekee, sitä kevyemmältä se tuntuu. Tämä tekee onnelliseksi, sillä mulle laulu on usein jopa puhumisen ohi ensisijainen itseilmaisun ja tunteidenpurun väline.

Perjantait ovat olleet koulun puolesta aika pitkälti tyhjiä päiviä tänä syksynä. Huomenna kuitenkin vääntäydyn kymmeneksi koululle infotilaisuuteen, käyn syömässä ja sitten riennän kotiin pakkaamaan ja lähden junalla Ouluun! Huomasin viime kuussa, että samassa ravintolassa esiintyvät peräkkäisinä päivinä Suistamon Sähkö ja Tilhet, pajut ja muut ja koska Kokkolasta ei opiskelijahintainen lippu Ouluun maksa maltaita, päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja mennä! Aivan kelpo tapa juhlistaa vähän ennakkoon ensi viikolla alkavaa joululomaa ♥

Ensi viikolla tosiaan päättyy koulunkäynti tältä syksyltä ja matkustan takaisin kotiin Turkuun! Kunnon opiskelija harjoittelisi lomallakin ahkerasti, mutta voi olla, että arkilauleluja ja mahdollisia bänditreenejä lukuunottamatta menee joulun ja uudenvuoden tienoo lomailuksi. Sitä ennen on kuitenkin edessä vielä yksi esitelmä ja bändinäyttö - niiden jälkeen aion vaihtaa vapaalle ja ajatella vain niitä kouluasioita joita välttämättä tahdon.